• muutjuomat 654x320

Portviinin historia 

Lue lisää:  |  portviinin nauttimisesta  |  portviini tyypit  |  portviini talot  |  portviinin valmistus  |  portviini sanastoa

Douron viinialueella Pohjois-Portugalissa on valmistettu viiniä jo esihistoriallisista ajoista lähtien. Alueen tunnetuin viini on edelleen väkevöity, makea portviini, vaikka nykyisin portviinitalot tuottavat myös laadukkaita puna- ja valkoviinejä.
 
Portugalilla ja Englannilla oli ollut kiinteät kauppasuhteet jo 1300-luvulta alkaen ja ne vain vahvistuivat entisestään 1600-luvulla, jolloin mm. ensimmäiset portviinitalot syntyivät. Portviinin synty nykymuodossaan ajoittuu 1700-luvulle, jolloin siitä tuli tärkeä vientituote Portugalin ja Englannin välisessä kaupassa.
 
Vuonna 1703 allekirjoitettu kauppasopimus Methuen Treaty suosi suuresti Englantiin vietävän portviinin verotusta. Ja kun englantilaisten viinimakukin oli makeaan päin kallellaan, täyteläisen makea portviini osui ja upposi. Alkuun viiniä kutsuttiin Englannissa nimellä "Shipping wine", mutta lopulta nimeksi vakiintui Porto Wine tai Port Wine.
 
Osittain Portugalin viinien suosio ja hyvät kauppasuhteet Englantiin olivat seurausta Englannin ja Ranskan välisistä poliittisista ja kauppapoliittisista kahinoista 1600-luvun lopulla, jolloin Ranska esti englantilaisten kankaiden tuonnin Ranskaan. Englanti vastasi tähän kieltämällä puolestaan ranskalaisten viinien tuonnin Englantiin.
 
Kun ranskalaiset viinihanat oli pantu kiinni, englantilaiset viinikauppiaat ryntäsivät joukolla Portugaliin ja tyhjensivät maan viineistä. Erityisesti ihastuttiin voimallisiin punaviineihin, joita löytyi Pohjois-Portugalista, ja joista sittemmin kehittyivät portviinit.
 
Koska viinejä ryhdyttiin viemään pitkien ja olosuhteiltaan hankalien merimatkojen päähän, niitä piti vahvistaa ja stabiloida, jotta ne eivät pilaantuisi matkan aikana. Niinpä kuivaan, valmiiseen viiniin lisättiin hieman brandyä. Portviini oli tuolloin siis kuivaa, väkevää viiniä. Vasta myöhemmin alkoholitislettä alettiin lisätä viiniin jo käymisen aikana, jolloin hiivat kuolivat ennen kaiken rypälesokerin käymistä alkoholiksi. Näin viinistä tuli sekä vahvaa että makeaa.
 
Portviinin suosion myötä muut viinialueet alkoivat valmistaa kehnoja kopioita portviinistä. Niinpä Douron alueen tuotanto suojattiin vuonna 1757 lailla, jolla se säädettiin ainoaksi viralliseksi portviinialueeksi.
 
Lakialoitteen takana oli portviinin kauppaa ja laatua valvova Companhia Geral de Agricultura das Vinhas do Alto Douro, yhtiö jonka pääministeri Sebastiao José de Carvalho e Melo eli markiisi Pombal oli perustanut.
 
Markiisi meni jopa niin pitkälle, että kielsi vientikaupan kaikilta muilta kuin Douron alueen viineiltä, mikä herätti luonnollisesti suurta vastustusta. Markiisi sai mennä ja Companhia joutui luopumaan mm. sille yksinomaan kuuluneesta oikeudesta väkevöintiin käytettävän tisleen myynnistä portviinitaloille. Myös kaikki kauppaan ja viininviljelyyn liittyvät rajoitukset kumottiin.
 
Companhia Geral de Agricultura das Vinhas do Alto Douro lakkautettiin vuonna 1834 elpyäkseen uudelleen neljän vuoden kuluttua. Viinintuotanto ja kauppa olivat täysin villiintyneet ja tilannetta yritettiin jälleen kontrolloida kuitenkaan onnistumatta. Niinpä Companhia lakkautettiin jälleen. Vuonna 1865 Companhian toiminta elpyi portviinitalona, jollaisena se toimii edelleen nimellä Real Companhia de Velha.
 
Douron viininviljelyalueet laajenivat 1700-luvun lopulla ja viinikauppa kasvoi tarjonnan myötä entisestään. Vientiä kun oli jo muuallekin kuin vain Englantiin.
 
1800-luvun puolenvälin jälkeen Euroopan viininviljelyä koettelivat monenlaiset vastoinkäymiset. Oidium-home ja etenkin Phylloxera vastatrix - viinikirva levisivät viinitarhoihin myös Portugalissa ja tuho oli lähes täydellinen. Ratkaisu löytyi suuren meren takaa; amerikkalaiset köynnöslajit todettiin vastustuskykyisiksi viinikirvalle, joten eurooppalaisia viiniköynnöksiä alettiin varttaa amerikkalaisiin juurakoihin.
 
Kaikkia tuhoutuneita viiniviljelmiä ei saatu kuitenkaan koskaan elvytettyä. Lukuisat tilat ajautuivat taloudellisiin vaikeuksiin.
 
Portviinitalot, jotka eivät olleet aiemmin omistaneet omia tiloja, hankkivat nyt tilannetta hyväksi käyttäen omistukseensa runsaasti maaomaisuutta. 1800-luvun lopulle tultaessa, Douron pienviljelijät olivat köyhtyneet, viinin laatu huonontunut, hinta laskenut ja kauppa hyytynyt. Miten tästä mentäisiin eteenpäin?
 
1900-luvulle tultaessa portviinitalojen ja viininviljelijöiden välillä vallitsi monia erimielisyyksiä, joita yritettiin ratkoa useilla vuosituhannen ensi vuosikymmenellä tehdyillä lakiuudistuksilla.
 
Mm. portviinin alkuperä ja tuotenimi Port suojattiin, alkoholipitoisuudelle määriteltiin monien eri vaiheiden jälkeen nykyinen 20 tilavuusprosenttia. Douron laatuviinialue määriteltiin uudestaan ja portviinin alkuperätodistus otettiin käyttöön Englannin vientikaupassa.
 
Vila Nova de Gaiasta tuli vuonna 1926 virallinen vientivarastoalue, mikä tarkoitti sitä, että kaikkien vientikauppaan harjoittavien viinitalojen oli sijoitettava varastonsa kaupunkiin. Kauppa kävi ja viinikauppiailla asiat olivat tässä vaiheessa hyvin.
 
Viljelijöillä ei sen sijaan ollut edelleenkään hurraamista, sillä hallitus ei pitänyt kiinni kaikista lupauksistaan. Kapinoita syntyi ja hallituksen oli nyt otettava lusikka kauniiseen käteen tosissaan. Luotiin kolmikantamalli, jossa pyrittiin huomioimaan kaikkien osapuolten intressit.
 
Tätä varten perustettiin kolme eri järjestöä. Viininviljelijöiden järjestö (Casa do Douro, 1932) sai mm. määritellä rypäleiden minimihinnat, vientikauppaa harjoittavien portviinitalojen järjestö (Grêmio dos Exportadores do Vinho do Porto, Guild of Port Wine Shippers, 1933), jonka jäsenyys oli pakollinen, sai valvottavakseen vientihintojen kontrolloinnin ja viinikaupan. Portviini-instituutin (Instituto do Vinho do Porto, IVP, 1933) tärkeäksi tehtäväksi määriteltiin portviinin laadunvalvonta ja alkuperätodistusten antaminen. IVP:n perustehtäviin kuuluu edelleen myös portviinin tunnettuuden edistäminen.
 
Ensimmäinen Douron alueen täydellinen tilojen luokitusjärjestelmä (cadastro) syntyi 1934 ja 1941 pullon kaulaan kiinnitettävästä alkuperätodistuksesta tuli pakollinen.
 
Tilanne rauhoittui hetkeksi ja peruslainsäädäntö oli voimassa aina 1970-luvulle saakka, jolloin viinintuotantoa alettiin modernisoida, lähinnä työvoiman puutteen takia. Vuonna 1971 siirryttiin pullotetun portviinin vientiin. Aikaisemmin portviiniä vietiin tynnyreissä eri maissa toimiville viinikauppiaille, jotka itse pullottivat viinin.
 
Monia uudistuksia toteutettiin tästä eteenpäin, mm. vientikauppaa harjoittavien portviinitalojen järjestö Grêmio dos Exportadores do Vinho do Porto /Guild of Port Wine Shippers lakkautettiin ja tilalle tuli vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva yhdistys (Port Wine Shippers Association).
 
Vuonna 1986 Portugali liittyi Euroopan unioniin ja viinilainsäädäntöä alettiin sopeuttaa EU:n säädöksiin. Perinteisten vientitalojen ja Vila Nova de Gaian monopoli murtui, sillä yksittäiset tilat saivat myös oikeuden viedä viinejään. Portviinikaupalle tämä oli suuri muutos. Tuottaja-pullottajayrityksiä on nykyisin toiminnassa muutama kymmenen, mutta käytännössä kuitenkin merkittävät talot toimivat edelleen Vila Nova de Gaiassa.
 
Viininviljelijöiden järjestö (Casa do Douro) joutui 1990-luvulla riitoihin vientitalojen kanssa, minkä seurauksena sen toiminta lakkautettiin ja maatalousministeriö perusti uuden virallisen organisaation CIRDD:n (Comissao Interprofessional do Regiao Demarcada do Douro). Tämä sai tehtäväkseen mm. vuosittaisen portviinikiintiön jakamisen tiloille.
 
2000-luvulle tultaessa lainsäädäntö oli ajan tasalla ja viinitarhat hyvässä kunnossa ja vienti pienessä kasvussa. Perinteisen vientimaan Englannin rinnalle on vuosikymmenten saatossa tullut tärkeitä markkinoita sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.
 
Vuonna 2008 Dourossa on yli 45 000 hehtaaria viinitarhoja ja lähes 40.000 viljelijää, 96 portviinitaloa tai tuottajaa valmistaa portviiniä. Portviinillä on edelleen hyvin tärkeä rooli Portugalin talouselämässä.