• sienestyt 654x320

Maritan kanssa sienimetsään

Syksyn sienijuhlaa vietämme MAKU - lehden päätoimittaja Marita Joutjärven kanssa. Sienikirjailija ja ruoan huippuammattilainen jakaa herkulliset sieniohjeensa ja sienikokemuksensa Kaikki juhlista.fi -sivuston lukijoiden kanssa.

Suomen suurimman ruokalehden päätoimittaja ja tietokirjailija Marita Joutjärvi on syntynyt ja kasvanut ruoan alkulähteillä. Maalaistalon tyttö Hämeestä sai pikkutytöstä asti olla äidin mukana maalaistalon ruokatouhuissa, mistä kasvoi tekemisen into.

Äiti oli taitava ja innostunut ruoantekijä, jolta Marita sai ensimmäiset oppinsa. Hän oppi mm. pyörittämään pullat kahdella kädellä ennen kuin ylsi työskentelemään ilman jakkaraa pöydän ääressä. Kas kun kahdella kädellä saa aikaan enemmän kuin yhdellä. Reseptinikkarin itsessään hän löysi niin ikään jo alle kouluikäisenä.

”Olin jäänyt isän kanssa kotiin, kun muut lähtivät hautajaisiin. Lämmitin ruoaksi äidin keittämää soppaa ja sain päähäni, että kyllähän jälkiruokaakin täytyy olla. Osasin jo lukea ja selailin äidin keittokirjaa, kun silmäni löysivät Kuutamokiisselin reseptin. Se kuulosti ihanalta ja reseptiä seuraten onnistui myös hyvin. Valmiina se näytti mielestäni kuitenkin kalpealta ja värittömältä, joten päätin värjätä kiisselin vihreäksi karamellivärillä. Olin hirvittävän ylpeä aikaansaannoksestani – ja ensimmäisestä omasta reseptistäni, jonka isä, pedagogisesti viisaana, kehui maasta taivaaseen. Kun muu perhe tuli kotiin, veljeni sen sijaan hihkaisi, että herrajumala mitä myrkkyä sinä oikein olet tehnyt!”, Marita muistelee. Ja lisää, että ymmärsi kyllä veljen kritiikin, mutta sillä ei ollut enää mitään merkitystä, koska isä oli siitä myrkystä tykännyt.

Ruoasta tuli ammatti

Marita Joutjärven uravalinta tuntuu jotenkin ennalta määrätyltä. Hämäläisten pitokokkien mailla kasvanut maalaistyttö päätti jo keskikoulussa, että hänestä tulee kotitalousopettaja. Oman kotitalousopettajan vaikutus päätökseen oli ratkaiseva. Opiskeluaikana Marita osallistui ruokareseptikilpailuihin ja keräsi niistä voittoja.

”Ensimmäinen voittoni oli edesmenneen Jaana-lehden Jälkiruokamestaruus reseptillä Punssipilvi. Valmistin annoksen A-lehtien vanhan toimitalon keittiössä, joten samalla sylttytehtaalla kokkaillaan jälleen.”

Ruokaperinteestä kiinnostuneena Marita valitsi gradun aiheeksi pitokokkien perinteet, mistä poiki hänen ensimmäinen lehtijuttunsa ”Pitokokkien parhaat joululeivonnaiset” samaiseen Jaana-lehteen. Juttu valittiin lehden toiseksi parhaaksi jutuksi, mikä antoi kipinän ruokakirjoittamiselle. Juttuja sahdin valmistuksesta ja talkkunan teosta kinkun saunapalvaamiseen alkoi syntyä ja ne menivät kaupaksikin, jopa Hesaria myöten.

Valmistuttuaan Marita toimi Lammilla kotitalousopettajana ja teki samalla free- juttuja Kodin Kuvalehteen. Kun työt lehdessä alkoivat lisääntyä, hänet vakinaistettiin ja puolen vuoden opettajanpesti takanaan Maritasta tuli Kodin Kuvalehden vakituinen ruokatoimittaja 14 vuodeksi. Yhdeksän vuotta sitten hänet kosittiin A-lehden palvelukseen silloisen Hyvä Ateria -lehden päätoimittajaksi. Reilut seitsemän vuotta sitten alkoi ilmestyä Maritan synnyttämä kaiken kansan MAKU- lehti, jonka päätoimittajuus on Maritan osaavissa käsissä.

Sienestäjäksi ei synnytä

Kun Marita Joutjärvi alkaa puhua sienistä, hänen äänensä muuttuu lempeäksi ja puhe hartaaksi. Sienet ovat hänelle kuin metsän lapsia, joita pitää vahtia ja helliä. Niitä ei saa jättää metsään mätänemään. Valitettavasti vain pari prosenttia näistä metsiemme ilmaisista herkuista kerätään talteen.

”Viikonloppuna löysimme miesystäväni Vittorion kanssa muutaman taivaallisen kauniin ja puhtaan tatin ja sanoin silloin hänelle, että ajattele täällä ne odottivat meitä! Ja jos emme olisi tulleet nyt, vaan vasta viikon päästä, ne olisivat jo mädänneet. Ihan kamala ajatus”, Marita kauhistelee.

Jokainen sienivuosi on erilainen. Tänä vuonna sienisato näyttää olevan hieman myöhässä koko Suomessa, ja joillakin alueilla saatetaan jäädä kokonaan ilman sieniä. Mutta kauniina päivänä metsään kannattaa silti lähteä tutkimusmatkalle. Koskaan ei tiedä millaisia yllätyksiä sieltä löytyy.

”Sienestäminen on loistavaa liikuntaa ja samalla voi ihailla mitä ihmeellisimpiä luonnonilmiöitä. Ja mikä parasta; kaiken päälle saa loistavat, ykkösluokan raaka-aineet keittiöön. Sienestäminen on sitä paitsi kansantaloudellisesti kannattavaa harrastus, johon ei tarvita kovin suuria välineinvestointeja”, rohkaisee konkarisienestäjä.

Mutta minne mennä, ja mistä tietää että sieni on syötävä? Näitä pohtii moni kokematon metsään mielijä, jota voi lohduttaa sillä, että kukaan ei synny sienestäjäksi. Sienien tunnistamisen oppii vain opettelemalla. Hämeessä kasvaneen Marita Joutjärvenkin sienituntemus rajoittui lapsena pelkästään kantarelleihin ja herkkutatteihin. Kunnes suuri sienivalistus saapui perheeseen.

”Veljeni, se kiisselikriitikko, toimi vaimonsa kanssa sienineuvojana 1970-luvulla, ja minä osallistuin jo pikkulikkana heidän kursseilleen. Pikkuhiljaa muutkin sienet kuin kantarellit ja tatit tulivat tutuiksi. Olihan se hurjaa tajuta, että sellainenkin herkku kuin lampaankääpä oli kasvanut meidän mäessä vuosikausia, emmekä me tienneet siitä mitään. Ruoka-ammatin myötä sienet ovat seuranneet luonnikkaasti mukana, ja olen ollut aina hyvin kiinnostunut niiden monipuolisuudesta.”

Tutustu sieniin etukäteen

Sienestäjien suureksi iloksi ja hyödyksi Marita Joutjärven sienitietämys on pantu myös kansien sisään. Hänen ensimmäinen sienikirjansa ”Parhaat ruokasienet ja maukkaimmat sieniherkut” yhdessä biologien Irma Järvisen ja Lasse Kososen kanssa ilmestyi vuonna 1998 ja sen ajanmukaistettu ja päivitetty laitos 2003. Kirjassa on sienten tunnistamis-, poiminta- ja käsittelytietoa ja tietoa myös syötäväksi kelpaamattomista ja myrkyllisistä sienistä sekä sienten erityispiirteistä. Lisäksi kirjassa on runsaasti ruokaohjeita. Kirjan luotettavuuden takuuna voinee pitää sen suurta myyntimenestystä ja sitä, että se on ruokakirjoista ainoa, joka on ollut ehdolla mm. Tieto Finlandia -palkinnon saajaksi.

”Sienikirja on hyvä opas, mutta kaikkein parasta on jos pääsee metsään ihmisen kanssa, joka tuntee sienet. Kun näkee sienen elävänä ja sieniguru kädestä pitäen näyttää sienen tunnistusmerkit, oppii luotettavammin kuin kirjan kuvasta katsomalla. Ilman kokenutta viisaajaa saattaa käydä myös niin, että seisoo keskellä mustatorvisienimätästä ja huutaa, että missä niitä sieniä oikein on!”

”Kirja kainalossa voi olla hankalaa lähteä metsään, joten kehotan tutustumaan jo etukäteen eri sienilajien kasvupaikkoihin ja ominaisuuksiin eri kasvuvaiheissa. Alkuun on turvallista kerätä vain helposti tunnistettavia sieniä, jotka itse myös varmasti tunnistaa.  Sienitietouttaan voi lisätä sitten opettelemalla pari uutta sientä joka vuosi. Jos metsässä on epävarma jonkin sienen suhteen, se kannattaa ottaa kokonaisena mukaan ja tarkistaa käyttökelpoisuus sienikirjasta kotona”, Marita neuvoo.

Varoituksen sana on todellakin paikallaan. Sienien keruu on myös vaarallinen laji, koska metsässä on runsaasti myrkyllisiä, jopa hengenvaarallisia sieniä. Onneksi niiden määrä on kuitenkin suhteellisen pieni, joten kannattaa oppia tunnistamaan ne, ennemmin kuin jättää sienet kokonaan keräämättä tai syömättä. Marita kehottaa erityisesti tunnistamaan valkoisen kärpässienen, jota usein erehdytään luulemaan herkkusieneksi. Vaarallisimpiin kuuluvat myös mm. suippumyrkkyseitikki ja myrkkynääpikkä.

”Oma juttunsa on oikeinkäsiteltynä erittäin herkullinen korvasieni. Se on solumyrkkyjä sisältävistä sienistä ainoa, jonka myrkky voidaan poistaa oikealla käsittelytavalla. Korvasienet on keitettävä kahteen kertaan runsaassa vedessä (1 osa sieniä ja 3 osaa vettä) vähintään viisi minuuttia kerrallaan ja huuhdeltava hyvin molempien keittokertojen jälkeen runsaassa vedessä.”

Metsä yllättää ystävänsä

Paljon luonnossa liikkuvaa hemmotellaan joskus harvinaisilla, unohtumattomilla löydöillä. Maritan mieliin on iäksi painunut näky, jota hän kuvaa mustatorvisienijoeksi.

”Seisoin mäen töyrään alla, jonka takaa paistoi aurinko ja ylös katsoessani näin rinnettä pitkin polveilevan valtavan mustatorvisienimätäsrivistön, joka auringossa näytti aivan uomassaan virtaavalta joelta. Näky oli uskomaton, sillä mustatorvisienet ovat yleensä hyvin maastoutuvaa tavaraa”, Marita hämmästelee edelleen.

Muutama vuosi sitten sienestäjämme teki suorastaan harvinaisen löydön kotimetsässään. ”Punalatvahaarakasta (Ramaria botrytis) ei todellakaan tapaa usein. Sienen tunnistaa 10¬–15 cm korkeista ja 10–12 cm leveistä suurista pyöreistä itiöemistä. Sienen jalka on korkea, vaalea, paksu ja kiinteä. Haarat puolestaan ovat vaaleita, roosanpurppuranpunaisia ja tylppäkärkisiä, malto valkea ja kuultavan marmorimainen. Sienikirja väitti sientä erinomaiseksi ruokasieneksi, joten paistoin siitä tosi somat viipaleet pannulla. Tuoksu oli ruokaisan, jopa hieman raikkaan kalamainen. Sieni pysyi kiinteänä paistamisenkin jälkeen ja maku oli maukkaan täyteläinen.”

Sienestäjä jakaa elämyksensä

Marita Joutjärvi on maistanut sientä jos toistakin ja saanut kokea monia makuelämyksiä, joista toivoisi kaikkien pääsevän osalliseksi. Marita itse jakaa sienielämyksiä mielellään ystäviensä kanssa ja ovatpa niistä päässeet osallisiksi myös työtoverit A-lehdissä.

”Jaan kyllä hereesti sienisaalistani ihan pelkästä sienestämisen onnesta. Pari vuotta sitten oli järjetön suppisvuosi ja minulla oli jo oma suppiskiintiö täynnä. En kuitenkaan raaskinut jättää sieniä metsään, vaan keräsin ja perkasin ystävättäreni kanssa neljä isoa korillista ja toin ne henkilöstöravintolaamme, jossa niistä keitettiin sienisoppa koko väelle.”

Marita suosittelee lämpimästi etsimään metsästä myös vähemmän tunnettuja sieniä, sillä monet niistä tarjoavat herkullisia makuelämyksiä. Kolmen tähden ruokasieniä ovat mm. leppärousku, kehnäsieni ja mustavahakas.

”Jokaisen pitäisi kerran elämässään maistaa leppärouskukeittoa, joka on ehdottomasti keittojen kuningatar. Sen makua ei voi verrata mihinkään muuhun, se maku täytyy itse kokea. Hieno keitto syntyy myös kehnäsienistä ja mustavahakas on varsinkin tuoreeltaan loistava ruokasieni.”

Omaksi lempisienekseen, jos sellainen pitäisi nimetä, hän kuitenkin valitsee joko aromikkuudessaan voittamattoman herkkutatin tai monikäyttöisen suppilovahveron.

”Herkkutattirisottoni on saanut vieraittenikin silmät pyörimään päässä kuin hedelmäpelissä ja huokailemaan sen uskomattoman umamia täynnä olevan maun herkistämänä.”

Nyt kannattaa sienestäjien olla valppaina ja lähteä metsään etsimään sienielämyksiä. Väijymään, josko sienet olisivat jo nousseet maasta.  Silläkin uhalla, että sienestäjän Riesa Numero Yksi, alias hirvikärpänen, saattaa myös olla paikalla puolestaan väijymässä sienestäjää. Hirvikärpänen saattaa aiheuttaa jopa allergisia reaktioita ja hankalaa ihottumaa. Sen hyökkäykseltä on vaikea suojautua, mutta ainakin kaulanseutu, pää ja hiukset on syytä suojata päähineellä.

”Hirvikärpänen on vastenmielinen otus, joka saisi mielellään painua takaisin sinne mistä on tullutkin. Sen kanssa taistelu vie 95-prosenttisesti sienestämisen ilon. Jos hirvikärpäsiin törmää, silloin on metsässä kyllä lupa kiroilla!” parahtaa Marita inhosta puistatellen.

Kansalaisten ruokakasvattaja

Kahdeksatta vuotta ilmestyvä MAKU-lehti on Maritan suuri rakkaus ja intohimo. Lehti on ottanut oman paikkansa suomalaisten ruokaharrastajien parissa; se pitää harvalukuisten ruokalehtiemme ykkössijaa sekä lukijamäärällä, levikillä että lukijatyytyväisyydellä mitaten. Vähintään 100-sivuinen ruokapaketti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja tarjoaa joka kerta vähintään kuutisenkymmentä uutta ja kokeiltua reseptiä kansalaisten arjen ja juhlan aterioille. Ja tietysti paljon muuta ruokaan liittyvää asiaa.

”Me teemme lehteä tavalliselle kokkaavalle kansalle, ihmisille jotka tekevät ruokaa joko ihan vain arjen tarpeisiin tai ovat jo hieman enemmän kiinnostuneet ruoasta ja haluavat kokeilla rohkeasti uutta. Tavoitteemme on antaa heille sellaisia eväitä, että arjen ruokarumban pyöritys sujuisi mahdollisimman maukkaasti, helposti ja kuitenkin herkullisesti, ja että innostaisimme heitä myös uuden kokeiluun, selvittää Marita Joutjärvi.
Kun lehden vakiolukija on karkeasti ottaen pelkän koulun kotitalousopetuksen varassa elävä nuorehko, perheellinen nainen, ja nykyisin myös yhä useammin äidin helmoista lennähtänyt, ruoanvalmistuksesta pikkuhiljaa innostunut nuori mies, niin lehden tekijöiden on oltava ammattilaisia ja suhtauduttava työhönsä ammattimaisesti.

”Tässä työssä vaaditaan pohjaksi vankka ammattikoulutus, jotta pystyy laatimaan toimivia ruokaohjeita ja varioimaan niitä vuodesta toiseen. Siinä hobby-kokin eväät on nopeasti syöty, Marita Joutjärvi painottaa.
”Olen itse koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri ja kotitalousopettaja. Samalta pohjalta olen myös koonnut MAKU- tiimini, johon kuuluvat toimituspäällikkö Helena Saine-Laitinen, toimitussihteeri Uura Hagberg ja ruokatoimittajat Emilia Kolari ja Kati Pohja. Me olemme kaikki kasvatustieteilijöitä, me opetamme kansaa tekemään ruokaa ja leipomaan. Välineemme on lehti, mutta opetettavia on satoja tuhansia. Lukijakuntamme on lisäksi aika heterogeenistä porukkaa, sillä siinä missä yhdelle riittää onnistumiseniloa vaniljakastikkeen perusohjeesta, toiselle ei tahdo riittää hienoinkaan sorsapataohje, hän kun tietää ruoanvalmistuksesta jo tosi paljon.”
”Niinpä yhden jutun sisällä on ajateltava aina koko lukijakuntaa. Ajatellaanpa vaikka keittojuttua; mukana pitää olla tosi helppo ohje, johon tarttuvat ne jotka eivät oikein vielä osaa, vähän haastavampaa ohjetta niille jotka jo osaavat. Sitten on oltava jotain lihaa, kasvista kasvissyöjille, laktoositonta jne. ”

Tiukka ja tarkka tiimin vetäjä

”Jokaisen reseptin, jonka annamme, on oltava virheetön ja toimiva. Sen suhteen olen tiiminvetäjänä erityisen tiukka ja tarkka. Kun lukija tarttuu reseptiin, sen on oltava ymmärrettävä, oikein kirjoitettu ja työohjeen pitää olla mahdollisimman kuvaava. Myös ruokakuvan osuus on tärkeä; sen pitää antaa vielä lisää tietoa itse ruoasta. Se ei saa olla pelkkää blurria ja fiilistä, vaan kauneudessaan myös informatiivinen. Sillä jos ruoka epäonnistuu, myös me olemme epäonnistuneet, ja sitä kautta koko lehti koetaan epäluotettavaksi. Me olemme todella ylpeitä siitä, että olemme pystyneet saavuttamaan lukijakunnan luottamuksen.”
”Kaikki ohjeet kokeillaan aina suomalaisilla ja meiltä saatavilla raaka-aineilla. Yksi meidän ohjeidemme valttikortti on myös se, että raaka-aineet löytyvät melko varmasti lähimmästä hyvin varustetusta ruokakaupasta. Ja ainahan kannattaa pyytää kauppiasta tilaamaan, jos tarvitsee jotain erikoisempaa.

Ruokalehden tekijöillä on paitsi luonteva kasvattajan rooli, myös elämyksien välittämisen rooli. Ruokatoimittajina MAKU-tiimillä on käsissään ainutkertainen rikkaus; koko iso lehti käytettävissä pelkkään ruokaan, ja kaikkeen siihen liittyvään. Monipuolisten reseptien lisäksi tietoa jaetaan myös raaka-aineista, ravitsemuksesta, kodinhoidosta, astioista, kattauksesta, ruoanvalmistusvälineistä, viineistä, maailman tapahtumista jne.
”Ja ennen kaikkea voimme tarjota runsaasti erilaisia reseptejä aina kulloiseenkin tilanteeseen. Jouluna esimerkiksi meillä voi olla samassa lehdessä yhtä hyvin perinnejoulua, modernia joulua, maalaisjoulua kuin fiiniä kaupunkilaisjoulua. Tavallisissa aikakauslehdissä, joissa on paljon kaikkea mm. sisustusta, perhekasvatusta, meikkejä, tissiliivejä ja ties mitä, niin eihän siellä voi olla kuin muutama sivu ruokaehdotuksia. Me sen sijaan voimme elää oikein rehvakkaasti ruoan ehdoilla”, Marita nauraa tyytyväisenä.

Teksti: Sirpa Lauttamus-Ahola
Kuvat: Vittorio Giannini


Maritan sienivinkkejä
  • Sienestäjän varusteet ovat keräysastia (ei muovipussi, jossa sienet liiskaantuvat), ohutteräinen sieniveitsi, jonka toisessa päässä on pensseli sienten puhdistamista varten.
  • Kerää sienet mieluiten leveäpohjaiseen koriin, jonka pohjalle levität viuhkana aukeavan sanomalehden (painomuste ei ole myrkyllistä!). Pane keräämäsi sienet eri osastoihin, jolloin esimerkiksi rouskujen maito ei värjää muita sieniä.
  • Perkaa sienet jo metsässä, muutoin käytät saman ajan jonka olet metsässä, niiden perkaamiseen kotona.
  • Kaikkia käpäsiä tatteja ei kannata kantaa kotiin ja suppilovahveroista ei pidä hullaantua niin, että repii niitä kaksin käsin koriinsa puhdistamatta.
  • Käsittele sienet välittömästi kotona, ne eivät kestä pitkää säilyttämistä.
  • Kantarellit ja suppilovahverot on paras pakastaa siten, että repii sienen ensin pienemmäksi ja haihduttaa sen jälkeen enimmät nesteet mieluiten pinnoitetulla pannulla ja miedolla lämmöllä. Sen jälkeen sienet jäähdytetään ja pakastetaan.
  • Älä missään nimessä käytä rasvaa, sillä sienet eltaantuvat ja niiden säilyvyys lyhenee.
  • Älä myöskään pakasta kantarelleja tai suppilovahveroita kokonaisena ja tuoreena. Vesipitoisen sienen solurakenne rikkoutuu jäädytettäessä.
  • Pakkaa sienet mieluiten käyttöannoksina pussiin ja litistä pussi littanaksi ja sulje tiiviisti maalarinteipillä, johon kirjoitat mitä pussi sisältää.
  • Kun otat sienet pakkasesta, voi panna ne myös jäisinä pannulle.
  • Myös tatit voi pakastaa samalla tavalla pilkottuina ja pannun kautta. Tatti on kuitenkin siitä veikeä sieni, että jos saa oikein kauniita virheettömiä tatteja, ne kannattaa pakastaa tuoreena. Tatit leikataan ohuiksi viipaleiksi ja ladotaan esimerkiksi pellille yhteen kerrokseen ja jäädytetään saman tien pakkasessa. Jäätyneet viipaleet pakataan pusseihin ja pannaan takaisin pakkaseen.
  • Tatit ja mustatorvisienet sekä suppilovahverot ovat hyviä kuivatettuina.
  • Rouskut on aina ryöpättävä, eli ne keitetään ja sen jälkeen huuhdotaan kylmällä vedellä, jotta ne jäähtyvät nopeasti. Sitten vedet valutetaan puristellen tarkasti pois ja pakastetaan tai suolataan.
  • Pienet söpöt kantarellit tai kangasrouskut kannattaa säilöä makeaan etikkaliemeen. Ja suppilovahveroista syntyy myös maukasta hilloa.
  • Sienen aromien monimuotoisuus on haaste viinille. Monet sienet korostavat mainiosti viinien ominaisuuksia. Lähes kaikkien sieniruokien kanssa voi tarjota viiniä. On kuitenkin muutamia ruokasieniä, joiden kanssa alkoholia tulee välttää; tällaisia ovat mm. nuijamalikka ja harmaa mustesieni.
  • jos käy niin onnettomasti, ettei sieniä tänä syksynä löydy, kasvatetut sienet ovat ihan hyvä vaihtoehto. Niistä saa monipuolista ruokaa, joskin niistä puuttuvat metsäsienien villit aromit.

Lisää sienivinkkejä ja sieniohjeita MAKU-lehden nettisivuilla www.maku.fi
Katso myös Maritan sienireseptit.

Marita pähkinänkuoressa:
Syntyisin Olen maalaistyttö Hämeestä, synnyinpaikka Koski Hl nykyinen Hämeenkoski.
Horoskooppimerkki Vesimies, uuden keksijä.
Koti Viikkokoti Herttoniemessä, viikonloppukoti Lammilla, jossa juureni ovat vahvasti.
Rakas Äitinä poikani Paavo, naisena Vittorio – Italian ihmeeni.
Työ Intohimoni. Voin olla lempiasiani, ruoan, kanssa tekemisissä joka päivä. Työ sekoittuu harrastuksen kanssa ihanaksi sillisalaatiksi.
Onni Arjessa ja pienissä asioissa. Ihmisen oivallus siitä, että onni tulee pieninä murusina.
Tulevaisuus Katson siihen luottavaisena ja innostuneena sekä työn että yksityiselämän suhteen. Odottavaisena. Juuri avioituneen poikani ja miniäni Inarin kautta sukupuussa on lähtenyt kasvamaan uusi haara, joka toivottavasti haaroo paljon uusia oksia.
Haave Niitä pitää aina olla ihmisellä. Minulle se on ruokakirja, jonka saisin tehdä täysin omilla ehdoillani, ilman minkäänlaisia rajoituksia; ei aikataulua, ei tiukkaa budjettia, paras valokuvaaja käytössä. Aikaa panna kansien sisään vuosikausien intohimoni.
Ystävät Ilo, tuki, turva, tähtenä yössä, mukana joka elämän retkellä.
Persoona Äitini, joka on arjen viisaudella johdattanut minut tälle polulle ja opettanut minut työhön. Hän on täyttänyt reppuni sellaisilla eväillä, että niistä on riittänyt syödä koko elämän matkan.
Suomalainen Minusta suomalaista ruokakulttuuria vähätellään, sillä meillä on sitä ruokakulttuuria rutkasti enemmän kuin oivallamme ja näemme. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Meillä on verevät ja juurevat ruokajuuret, joita emme kaikelta muulta näe. Se on vähän samaa kuin seisoisimme mustatorvisienimättään päällä ja väittäisimme, että metsä on tyhjä.
Kokki Arvostan sellaista kokkia, oli hän sitten ravintolan tai laitoskeittiön tai perheen kokki, joka tekee ruokaa ylpeänä ammatistaan ja maistaa ruokaansa myös itse ennen kuin tarjoaa sitä muille.
Ruoka Kehdosta hautaan jokapäiväinen ilo johon kannattaa satsata. Harrastus ja työ. Aina mielessä.
Hedelmä Omena. Monipuolinen, siitä saa vaikka mitä.
Vihannes Tomaatti; raakana, kuivattuna, etikkaisena, kypsänä, kokonaisena, viipaleena, kuutiona, soseena, lihan, kalan ja kasvisten kanssa.
Leipä 100-prosenttinen ruisleipä – kuuluu jokapäiväiseen elämääni.
Viini Valkoisista riesling, se on monimuotoinen tyyppi. Punaisista cabernet sauvignon, sopii monen kanssa.
Ruokamuisto Niitä on lukemattomia. Ehkä parhaasta päästä on eräs lapsuuden ruokamuisto. Oli tammikuinen pakkaspäivä ja tulin kelkkamäestä kylmissäni sisään tupaan, jossa äiti leipoi leipää. Osasta hapanleipätaikinaa hän oli tehnyt lanttupiirakan, jota hän kutsui minut syömään lämpimikseni. Se hetki, tuoksu ja maku eivät unohdu koskaan.
Maa Italia.
Musiikki Musiikki merkitsee paljon. Jazz, blues, klassinen, rock – mielentilan mukaan.
Leffa Kaikki elämäni aamut, josta avautui mm. gamba-musiikki.
Kirja Keittiöhurmio (Lily Prior). Sisilialaisia rakkaus- ja ruokanautintoja, kreisiä italialaisuutta!
Motto Carpe Diem! Tartu hetkeen! Se meillä kaikilla on juuri NYT!