• kirsti tonttila 654x320

Metsä rauhoittaa menevän mielen

Kouvolan kartanon emäntä, kiireinen viestintäalan yrittäjä Kirsti Tonttila liikkuu jänismetsällä ja lintujahdissa yhtä luontevasti kuin kuka tahansa metsästävä mies. Mutta hirviporukoihin häntä on turha houkutella, sillä Kirsti viihtyy metsän rauhassa mieluimmin koiriensa kanssa yksin, tai korkeintaan kaksin, kuin suuressa joukossa. Metsässä asuu rauha.

Kirsti Tonttilalle syyskuun ensimmäinen päivä on tärkeä. Silloin alkaa jänisten metsästys ja Kirstille metsälle lähtö on jokasyksyinen irtiotto kiireisestä työelämästä. Vielä viime syksyyn saakka metsästyskaverina oli aviomies Pentti Tonttila, joka menehtyi äkillisesti viime kesänä.

─ Olimme molemmat kiireisiä omissa työkuvioissamme koko kesän aamusta iltaan, mutta syyskuun ensimmäinen, jolloin jänisten metsästys alkaa, oli meille tärkeä päivämäärä. Siitä eteenpäin istuttiin tulilla, kuunneltiin koirien ajoa, puhuttiin koko kesän asiat, paistettiin makkarat, juotiin nokipannukahvit. Ja siitä alkoi taas tavallaan yhteinen elämä ja yhdessäolo, Kirsti muistelee haikeana.

Metsästys oli pariskunnan yhteinen harrastus, samoin kuin hevoset
ja koirat. Pentti oli eläinlääkäri, innokas ajokoiramies ja ravivalmentaja. Kirsti taas oli ennen Penttiin tutustumistaan täysin ratsastaja- ja palveluskoirapuolen kilpailija. Metsästyksen myötä hänkin kiinnostui metsästyskoirista ja suoritti ajokoetuomarikurssin
jo vuonna 1976, jolloin hän oli ensimmäisiä, ja harvoja naistuomareita. Pystykorvien haukkukoetuomari Kirstistä tuli vasta pari vuotta sitten.

─ Ajo- ja haukkukokeilla pyritään saamaan selville koirien luontaiset taipumukset ja ominaisuudet. Näin saadaan arvokasta aineistoa käyttöominaisuuksien jalostusta varten. Kokeet on suunniteltu niin, että ne muistuttaisivat mahdollisimman paljon käytännön metsästystä, Kirsti selvittää.

Koirien kasvattaminen on Kirstille metsästystäkin tärkeämpi harrastus. Karhunkannon kennelissä on kasvatettu yli 100 pentuetta; ajokoiria jo 14. polvessa ja lisäksi suomenpystykorvia, mäyräkoiria, bassetteja ja saksanpaimenkoiria.

Kirstin omat metsästyskoirat ovat tällä hetkellä ajokoira Karhunkannon Nuuskuneiti ja suomenpystykorva Karhunkannon Milli, joiden kanssa hän käy metsällä pari kertaa viikossa ja sekä ajo- että haukkukokeissa. 

─ Tuomaritoiminta on mukavaa, mutta aikaa vievää. Pidän enemmän osallistumisista kokeisiin omien koirien kanssa. Se on jännittävämpää. Tuomaroin kyllä mielelläni niin paljon kuin ehdin. Siinä saa liikuntaa, raitista ilmaa ja voi verrata omien koirien työskentelyä vieraisiin koiriin.

Rakkaus luontoon ja eläimiin lapsuudenperintönä

Metsästystä on perinteisesti pidetty miesten lajina, minkä tilastotkin vahvistavat. Suomen noin 300 000 metsästyskortin lunastaneesta metsästäjästä hieman yli 17.500 on naisia. Metsästävien naisten määrä on kuitenkin ollut viime vuodet vahvassa kasvussa ja monelle heistä metsästys on luonteva osa metsässä liikkumista ja luonnon läheisyyden kokemista. 

─ Metsästys ei katso sukupuolta. Nykyään varsinkin lintupuolella on paljon naismetsästäjiä. Naismetsästäjillä on oma seuransa ja sekä ajokoe- että haukkukoepuolella järjestetään naisten otteluita, joissa naiset siis ovat koirien ohjaajina, Kirsti valaisee.

Myös Kirstille metsästys on osa kokonaisuutta, johon liittyy kaikenlainen metsässä kulkeminen; marjastaminen, sienestäminen, metsän eläinten ja luonnon seuraaminen. 

Kirstistä tuli metsästäjä, koska rakkaus ja kiinnostus luontoon ja eläimiin syntyi hänessä jo varhain. Lapsuuskesien Vehkasaari, Kuopiossa, oli ensimmäinen oppitunti ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen. Isänäidin 30 hehtaarin saaressa riitti ihmeitä koko kesäksi. Siellä opittiin sienestämään, marjastamaan ja kalastamaan.

─ Suvun lapset, äidit ja kotiapulaiset vietiin saareen aina kesäkuun ensimmäinen päivä ja haettiin pois elokuun viimeinen päivä. Me lapset saimme elää kuin pellossa, kunhan vain olimme ruoka-aikana pöydässä, Kirsti muistelee. 

Saaressa lapsilla oli aina paljon elättejä, milloin variksia, milloin harakoita, hiiriä ja linnunpoikasia. Perheessä oli myös bokseri ja Kirsti ostatti Elsa-mummulla Kuopion teatterista lypsävän vuohen, joka tuotti saarelaisille maitoa koko kesän. Kirstin isä oli kaupungin- ja armeijan lääkäri ja ensimmäisinä vuosina myös armeijan hevoset olivat kesälaitumella Vehkasaaressa. Kirsti aloitti ratsastuksen jo neljävuotiaana eikä ole sitä vieläkään lopettanut. 

Metsässä ja luonnossa liikkumisesta tuli niin tärkeä osa elämää, että aikuisiällä Kirsti suunnitteli siitä jopa ammattia.

─ Minusta piti itse asiassa tulla metsänhoitaja ja tein jo kaksi vuotta metsäharjoittelua Lapissa. Mutta jotenkin erehdyksessä päädyinkin opiskelemaan yhteiskuntatieteitä Tampereelle.

Kirstistä ei kuitenkaan tullut metsänhoitajaa, vaan toimittaja ja yhteiskuntatieteitten maisteri. 1970- ja 80 -luvuilla hän työskenteli mm. Ravi & Ratsastus- lehden päätoimittajana, kirjoitti pari kirjaa ratsastamisesta ja kilpahevosista, kunnes siirtyi viestintätehtäviin ja perusti oman viestintäyrityksen Keypress Oy:n 1990-luvun lopulla. 

Maalaiselämän riemut ja riesat 

Päivätyön luonteesta riippumatta kotona on työstä palavaa Kirstiä aina odottanut liuta eläimiä, joista huolehtiminen on ollut täydellistä vastapainoa kiireiselle, ja välillä myös henkisesti raskaalle, bisnesmaailmalle. 

Maalle muutto oli jossain vaiheessa edessä, koska eläinten ehdoilla alettiin mennä. Kirsti on muuttanut monta kertaa, ja jokainen uusi koti on hetkessä saanut oman erityisen ilmeensä taitavan hengenluojan käsissä.

Kirstin nykyinen koti, Kouvolan kartano, on vanha perintötila Kymijoen varrella. Sen myöhäis-empiretyylisen päärakennuksen rakennutti vuonna 1850 rovasti Johan Kristian Hornborg, joka oli ostanut tilan Jukko- nimiseltä suvulta. Hornborgilta tila oli siirtynyt hänen kasvattityttärelleen Margareta Segercrantzille (s. Wrede) ja se oli ollut vuosia tyhjänä ennen kuin Kirsti miehensä kanssa hankki tilan perikunnalta 2006. Päärakennusta on remontoitu ja pihapiirissä sijaitsevan pehtoorin talon Kirstin poika kunnosti perheensä asunnoksi. Tilaan kuuluu myös ainutlaatuinen arboretum ja mm. rhododendron-saari.

Ja kartanossa on tietysti hevosia, koiria, kissoja ja kanoja, jotka pitävät huolta sekä Kirstin mielen- että ruumiinterveydestä. Eihän hän osaisi ilman niitä elääkään. Aviomiehen kuolema on toki vaikuttanut myös arjenaskareisiin ja lisännyt työn määrää.

─ Kesällä kotona olevat eläimet menevät kaiken muun sivussa. Ei tarvitse kun jakaa kaurat eri laitumille, huolehtia vedet, ruokkia ja ulkoiluttaa koirat, siivota koiratarha, ruokkia kissat ja siivota hiirien raadot pois eteisistä. Eläinten hoitoon menee ehkä tunti- pari päivässä. Talvella, kun täytyy puhdistaa myös pihaton karsinat, aikaa menee enemmän. Itse en enää valmenna hevosia, vaan valmennettavat ovat talven muualla, Kirsti luettelee tyynenä.

Energiaa ja positiivisuutta tässä naisessa riittää. Esimerkiksi asti.  Vaatii melkoista tahdonvoimaa ja organisointikykyä pyörittää yksin varsinaista päivätyötä omassa viestintäyrityksessä ja samaan aikaan huolehtia tilasta ja siellä olevista eläimistä. 

Ja lisäksi hoitaa pihapiirissä asuvia lapsenlapsia, kuljettaa heitä harrastuksissa, valmentaa ja tuomaroida koiria, lenkkeillä niiden kanssa päivittäin, ratsastaa, harrastaa maalausta, järjestää maalauskursseja ja kestittää sukua ja ystäviä kartanon lumoavissa maisemissa kesin talvin.  

─ Kyllä ihminen jaksaa, kun se minkä eteen tekee töitä, on tärkeää. Ja kun pitää huolta fyysisestä kunnostaan, myös mieli voi hyvin. Minä saan valtavasti voimaa perheestäni, ystävistäni, eläimistäni ja ympäröivästä luonnosta. Vastoinkäymisiä tulee, ja niistä selviää, kun luottaa itseensä eikä ala murehtia ja jämähdä paikalleen. Vierivä kivi ei sammaloidu, on hyvä ohje, sanoo Kirsti.

Ja tekee kuten saarnaa. Harrastaa monipuolisesti liikuntaa; pelaa kesäisin golfia ja käy viikoittain lavatansseissa, hiihtää talvisin, jumppaa läpi vuoden säännöllisesti pari kertaa viikossa. Niin, ja käy metsällä syksyisin...


Elämä jatkuu kartanossa

Aviopuolison kuolema jätti tyhjyyden ja suuren ikävän, mutta jo yhteisten muistojenkin vuoksi, Kirsti ei ole metsästyksestä luopunut. Uusi metsästyskaveri on löytynyt ystäväpiiristä.  Kirstin positiivisen elämänasenteen perusteella voi ennustaa, että pian kartanon pöydässä taas nautitaan jänispaistia ja iloitaan metsästäjän saaliista - niin kuin ennenkin.

Kirsti tunnetaan nimittäin erinomaisena ruuanlaittajana ja vieraanvaraisena emäntänä, jonka metsästysretkien saaliista ovat myös ystävät päässeet aina nauttimaan.

─ Olen ainakin omasta mielestäni hyvä riistan valmistuksessa, ja Penan kanssa vietetyt riistajuhlat jänispatoineen ja lintupaisteineen olivat hauskoja ja maukkaita iltoja. Jos vain saan tänä syksynä tarpeeksi saalista, niin haluan jatkaa riistajuhlaperinnettä, sillä nautin suuresti ruuanlaitosta. 

Kirstin pöydässä istuneet voivat todistaa, että Kouvolan kartanoa emännöi paitsi loistava kokki, myös nainen jolla on avara sydän ja kyky selvitä kaikesta. 

Onni asuu maalla, hän sanoo ja tarkoittaa sillä, että hänelle tasapainoinen, onnellinen elämä maalla on ikuinen haave - ja haaste.





 

Vielä muutama kysymys metsästyksestä, Kirsti:

Voiko kuka tahansa metsästää?
Ei voi. Ensin täytyy suorittaa metsästyskortti ja esimerkiksi hirvimetsälle ampumakortti. Täytyy myös kuulua johonkin metsästysseuraan. Voi myös ostaa lupia valtion maille tai vuokrata metsästysmaita yksityisiltä – tai käydä jonkun tuttavan vieraana metsästämässä tämän metsästysseurassa. Valtion metsästysmaille maksetaan lupamaksu, samoin vierasmetsästäjä maksaa vierailustaan.

Onko metsästysharrastus kallista? 
Harrastus ei sinänsä ole kallis. Metsästysseuran jäsenmaksu on esim. meillä 30 euroa, samoin metsästyskortin vuosimaksu. Tietenkin aseet ja koirat maksavat, samoin bensaa kuluu ja jos haluaa kunnon metsästysvaatteet ja jalkineet, ne maksavat muutamia satasia. Mutta tavallisilla kumisaappailla ja lenkkivaatteillakin pärjää syksyllä.

Pitääkö vaatteiden olla jotenkin erityisiä? Entäs pyssyn hankinta?
Erätukusta saa kaikki metsästykseen soveltuvat vermeet. Minä suosittelen kunnollisia sateen pitäviä metsästysvaatteita. Ja ainakin itse olen niin palelevainen, että jalkineiden ja alusasujen pitää olla todella hyvät.
Aseen ostaminen ei tänä päivänä ole aivan yksinkertaista. Luvan saadakseen täytyy käydä poliisilaitoksella soveltuvuustestissä ja luvan saaminen kestää aika kauan.

Onko ampumaan oppiminen vaikeaa? Kuinka itse opettelit käyttämään asetta?
Ampumaan opetteleminen ei ollut minulle vaikeaa. Pena opetti. Kävimme hiekkakuopalla ampumassa tauluun ja sitten ammuttiin savikiekkoja. On tietenkin henkilöstä kiinni, oppiiko ampumaan, ja kaikillehan ampuminen ei sovellu laisinkaan. 

Käyt jänismetsällä ja linnustat. Entä iso riista?
Käyn vain jänis- ja lintumetsällä. En halua kuulua hirviporukoihin, koska minulla ei ole mahdollista osallistua joka viikonloppu jahtiin – ja koen, että hirvien metsästys on enemmänkin kuin jotain rotarytoimintaa. On pakko olla mukana ja porukka on aina suuri. Minä haluan metsässä rauhaa ja mielellään yksinäisyyttä koirieni kanssa.

Metsällä täytyy olla hyvä kunto. Kuinka sinä hoidat kuntoasi? 
Varsinkin pystykorvan kanssa metsästettäessä, täytyy olla erinomainen kunto. Siinä seurataan koiraa, joka liikkuu välillä hyvinkin nopeasti. Ajokokeissa taas tuomarilla pitää olla erinomainen kunto, koska tuomarit juoksevat ajon perässä ja heidän täytyy saada koko ajo merkittyä kortille. Koira saattaa heittää kymmenenkin kilometrin lenkkiä ja varsinkin tuulisella tai lumisella säällä haukku ei kuulu kauaksi.

Siispä minä liikun – ja olen aina liikkunut paljon. Käyn jumpassa kaksi kolme kertaa viikossa. Kotona on seitsemän hevosta, joiden kanssa tulee kyllä harrastettua hyötyliikuntaa. Koirien kanssa pitää joka päivä käydä lenkillä. Talvella hiihdän, kesällä pelaan golfia.

Ikimuistoisin metsästysretkesi?
Posion ja Taivalkosken rajalla sijaitsevassa Latva-Kouvassa, tiettömän taipaleen päässä maisemat ja puitteet olivat aivan huikaisevat ja ajot hienot. Kun ensilumi satoi toisena päivänä ja me kiersimme parin kilometrin lenkkiä, susi oli seurannut ensimmäisen kierroksen jälkeen meidän jälkiämme. Yöllä ampumamme jänis oli viety ulkoeteisestä. Seuraavana päivänä vielä maakotka seuraili meitä - niin ja lammen rannassa oli tuoreet karhun jäljet! Luontokokemuksena se oli aivan uskomaton.

Miten valmistat saaliisi? 
Kun valmistan jänistä, riiputan ensin lihan ja liotan sen sitten esimerkiksi piimässä.  Sitten ruskistan lihat ja lisään ne pataan. Lisäksi käytän paljon silavaa ja pekonia, katajanmarjoja ja suolaa ja kastikkeeksi liemestä valmistan usein punaviinillä höystetyn soosin. Linnut valmistan myös mielellään padassa ja lisukkeina käytän lanttua, porkkanaa, sipulia, punajuurta ja mitä milloinkin sattuu löytymään. Teen myös paljon marjahyytelöitä ja sekä jänis että lintu kaipaavat minun mielestäni kirpeän makeaa lisukkeeksi. 

Kirsti Tonttila - Mikä nainen?

  • Syntynyt: Kotkassa, mutta muutimme heti Kuopioon
  • Horoskooppi: Kauris
  • Koti: Kouvolan kartano
  • Perhe: Mies kuoli viime kesänä. Nuorempi poika asuu perheineen pihapiirissä, vanhempi Helsingissä.
  • Rakas: Metsä
  • Työ: Viestintätoimiston toimitusjohtaja, yrittäjä
  • Harrastukset: Metsästys, hiihto, golf, maalaus, lukeminen, hevoset
  • Onni: Saunailta rantasaunassa perheen kanssa. Onni asuu maalla.
  • Tulevaisuus: Toivottavasti sitä on.
  • Lemmikki: Ehkä koirat ja kissat. Koiria kolme, kissoja kaksi.
  • Haave: Onnellinen, tasapainoinen elämä maalla
  • Ystävät: Todella tärkeät ja hyviä on monta!
  • Ruoka: Siika ja ahvenfileet
  • Hedelmä: Oman puun omena
  • Vihannes: Avokado
  • Leipä: Ei
  • Viini: Hyvä punkku. Merkkejä paljon
  • Persoona: Älykäs, uskaltava, luova, huumorintajuinen
  • Ruokamuisto: Entisessä Jugoslaviassa Penan kanssa rannassa juuri grillatut valkosipulilla höystetyt jättiravut  
  • Paikka: Kitsin vaarat
  • Maa: Grönlanti
  • Musiikki: Musiikin ystävä laidasta laitaan. Erityissympatiat Kouvolan mieskuorolle. 
  • Leffa: Piano
  • Kirja: Hoegin Nainen ja apina


Teksti: Sirpa Lauttamus-Ahola
Kuvat: Kirsti Tonttila